”Mun pitäs alottaa kandityö. Sen sijaan aloin tekemään top-listaa tän vuoden viisubiiseistä.”
”Dedis lähestyy, mut stressaan dedistä ja homman paljoutta niin paljon, etten saa mitään tehtyä.”
”Essee palautettu 23:59 eilen. Normimeininki. #kahvinvoimalla #vieläehtii”
Deadlinella on pahaenteinen kaiku. Se vaikuttaa merkitsevän monelle uhkaavaa kalmanviivaa, joka lamaannuttaa ja ahdistaa. Määräajan murehtimisen kuorma voi toisinaan olla suurempi kuin itse tehtävän tekemisen aiheuttama vaiva. Kirjoittaja saattaa esimerkiksi märehtiä raporttityötä viikon, vaikka itse teksti syntyisi parissa tunnissa.
Kun ihminen lykkää tavoitteitaan ja aikomuksiaan niin, että siitä koituu hänelle merkittävää haittaa, voidaan puhua prokrastinaatiosta. Ilmiöstä vaikuttaa tulleen jonkinlainen trendi, jossa jaettu tuska kirvottaa komiikkaa; kaikkihan nyt vähän prokrastinoi. Monille määräaikojen ylittämisestä muodostuu kuitenkin kivulias, elämänhallintaan ja mielenterveyteenkin vaikuttava ongelma: kasaantuvat dedikset muodostavat tahmaisen ja harmaan harson, joka levittäytyy kivojen asioiden ylle vieden niiltä kirkkauden.
Kielitoimiston sanakirja määrittelee deadlinen ’ylittämättömäksi rajaksi’ ja ’viimeiseksi määrähetkeksi’. Kohtalokkaan kuuloinen deadline on kuitenkin ihmiselle elintärkeä; Seth Godin ehdottaa, että deadline pitäisi nimetä uudelleen live-lineksi, jonka voi suomentaa ‘pelastusköydeksi’, ‘oljenkorreksi’ tai ‘elämänlangaksi’. Kohtalokasta sekin, mutta nyt huomio onkin kielekkeen toisella, paremmalla puolella: niissä hyvissä asioissa, joiden pariin ihminen saa itsensä kiskottua pitäessään kiinni määräajoista.
Itse asetetut määräajat voivat – paradoksaalista kyllä – mahdollistaa joutilaisuuden ja vapauttaa nauttimaan niistä hetkistä, jolloin ihminen ei ole työn ääressä. Sovittuja aikatauluja noudattava ihminen on myös luotettava työkaveri ja opiskelutoveri: mitä tapahtuu esimerkiksi rakennusprojektille, jos betonielementtien toimittaja jää pelaamaan pasianssia?
Miksi ihminen sitten kerta toisensa jälkeen päästää elämänlangan käsistään? Syy voivat olla esimerkiksi liian suuret odotukset itseä kohtaan. Oikeastaan prokrastinointi ei olekaan ensisijaisesti laiskuudesta tai ajanhallinnasta johtuva ongelma vaan selviytymismekanismi silloin, kun jokin työ aiheuttaa hankalia tunteita, esimerkiksi riittämättömyyttä tai epävarmuutta. Omalla ennakkomääräajalla voi kuitenkin huijata itsensä alkuun ajattelemalla, että tekee nyt vain luonnoksen, jota voi korjailla myöhemmin.
- Aseta etukäteismääräaika eja tee siihen mennessä (omasta mielestäsi) hirveä kökköversio. Anna sitten työn levätä ja palaa siihen ennen virallista palautusaikaa. Nyt voit niin halutessasi vielä katsoa työtä uusin silmin ennen palautusta. (Ehkäpä sinun ei kuitenkaan edes tarvitse enää hioa mitään ylittääksesi aiemman suoritustasosi, koska rennosti tuotettu luonnoksesi on todennäköisesti parempi kuin se, mitä saisit viimeisillä minuuteilla ahdistuneena aikaiseksi.)
- Laske rimaa. Kehno teksti ajoissa on useimmiten parempi suoritus kuin täydellinen teksti myöhään tai ainakin parempi kuin ei tekstiä lainkaan. Usein kehnous on myös enemmän kirjoittajan kuin vastaanottajan kokemus. (Opettaja: Muista, että heikon suorituksen palauttanut opiskelija voi juuri olla saavuttanut merkittävän onnistumisen, kun on saanut palautuksen ylipäätään aikaiseksi. Tästäkin voi ja kannattaa antaa tunnustusta.)
Odotuksista luopuminen ei kuitenkaan vielä välttämättä ratkaise prokrastinoinnin viheliäisintä ongelmaa, joka liittyy huomiokykyyn; oljenkorsi hukkuu. Esimerkiksi lähdemateriaalia metsästäessään kirjoittajalle voi tulla akuutti tarve rikkoa Tetris-ennätyksensä ja selvittää, mikä kissaeläin olisi lempivärinsä perusteella.
Outi Kallionpää on tutkinut, mitä kirjoittajalta odotetaan media- ja elämysyhteiskunnassa: Yhdeksi tärkeäksi taidoksi nousee kyky toimia ja suunnata huomiota jatkuvassa ärsykevirrassa. Lisäksi Kallionpää korostaa muun muassa luovuuden ja leikin merkitystä, jotka puolestaan vaativat läsnäoloa.
Kirjoitus- ja opiskelutaidoissa korostuukin kiinnostavasti moniajamisen ja tietoisen läsnäolon välinen jännite. Pitäisi pystyä hahmottamaan olennainen viriketulvan ja määräaikojen keskellä. Samalla on välttämätöntä myös rajoittaa ärsykkeitä ja pysähtyä; joutilaisuus ruokkii ajattelua. Vitkuttelukin on osa ihmisen perusolemusta: luova työ vaatii haahuilua, ja oivalluksetkin lähtevät toisinaan liikkeelle juuri rönsyistä.
Vastaava ristiriita kätkeytyy myös määräaikoihin: Toisaalta ne ovat ulkoa asetettuja kalmanviivoja, jotka lamaannuttavat ja ahdistavat. Toisaalta jos kirjoittaja ottaa ne omiin käsiinsä, ne ovat mahdollisuus jäsentää omaa aikaa ja nauttia kivoista asioista ilman syyllisyyden tunnetta tekemättömistä töistä.
Virikkeiden tulva ja itselle asetetut odotukset liittyvät tehtävien valikointiin ja karsimiseen. Asioita ei kannata välttämättä hoitaa kiireellisyysjärjestyksessä, koska silloin päätyy vain sammuttamaan tulipaloja. Monien laajojen ja tärkeiden asioiden (kuten opinnäytetöiden) tähtäin on kaukana.
- Uskalla luopua turhien asioiden lisäksi kiireellisistä mutta keskeisintä tavoitettasi hieman vähäpätöisemmistä tehtävistä. Mitä jos luopuisit joistakin asioista ennakoivasti ennen kuin joudut itseesi pettyneenä luopumaan niistä käytettyäsi niihin jo paljon voimavaroja?
- Omilla oljenkorsilla pitkän tähtäimen tehtävistäkin saa tehtyä kiireellisiä. Päätä esimerkiksi, että huomiseen mennessä olet tehnyt muistiinpanot yhdestä teoksesta, jota haluat käyttää lopputyössäsi. Tätä voi kutsua myös asioiden pilkkomiseksi.
Määräajoista ahdistuminen ei välttämättä kuitenkaan ratkea vain yksilön ponnisteluilla. On hyvä keskustella siitä, mahtuuko nykyiseen opiskelukulttuuriin tehokkuuden vastapainoksi riittävästi huokoisuutta ja vapautta, jotka mahdollistavat sivistyksen ja odottamattomat ideat. Pääseekö opinnoissa harjoittelemaan itsensä johtamisen taitoja ja omien elämänlankojen virittelyä niin, että on lupa myös kokeilla ja kompuroida? Rakenteista ja toimintatavoista on hyvä keskustella omassa opiskelu- tai työyhteisössä, mutta jotain voi tehdä myös itse! Kokosin sinulle alle vielä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit päästä alkuun.
Kalmanviivasta elämänlangaksi:
- Mitkä tehtävä nyt painaa mieltäsi? Aloita tehtävä tänään jostakin hyvin helposta kohdasta ja pienestä tavoitteesta. Aseta työskentelyllesi aika (esim. 1 tunti), ja tee siinä ajassa parhaasi. Kalenteroi seuraava kirjoitussessio ja määräaika. Sen jälkeen vapauta itsesi tehtävien ajattelemiselta.
- Aseta itsellesi omia elämänlankoja ennen kalmanviivoja: varaa lyhyitä slotteja kalenterista kirjoittamiselle ja nimetä jo etukäteen, mitä pientä asiaa edistää juuri sinä aikana.
- Tuntuuko omien määräaikojen asettaminen epärealistiselta? Joskus tarvitaan ulkoista raamia: jakakaa kaverin kanssa aikataulunne ja välitavoitteenne toisillenne, seuratkaa edistymistänne ja sopikaa palkintoja saavutuksista (tai sakkoja luisumisista).
- Ennen lopettamista lisää tiedostoon viesti tulevalle itsellesi. Viesti voi olla ohje (mitä kannattaa seuraavaksi kirjoittaa tai editoida), kannustava tsemppi tai jonkinlainen ”ajattelit illalla viimeisenä tätä” -muistiinpano. Näin helpotat aloittamista seuraavalla kerralla.
- Harva tehtävä onnistuu väsyneenä, nälkäisenä tai nuutuneena. Uneen, ulkoiluun tai ruokataukoon käytetty aika ei ole pois työn teolta tai opiskelulta vaan tuo niihin lisää voimavaroja.
- Karsi ärsykkeitä: Säädä huomioviestit pois sosiaalisen median alustoista ja sähköpostista. Hyödynnä lentokonetilaa älylaitteissa. Keskustele omista rajoistasi ja saavutettavana olosta yhteisössäsi ja läheistesi kanssa.
- Ideoikaa työ- tai opiskeluyhteisössä tapoja vaalia keskittymistä tai virittäytyä työhön. (Omalle työpaikalleni toivoisin lentoasemilta tuttuja päiväunikapseleita ja peruskoulusta tuttua kännykkäparkkia.)
- Usein deadline määritellään päivän tarkkuudella. Tämä saattaa ohjata tekemään töitä yöllä vuorokauden vaihtuessa ja tinkimään unesta, mistä voi seurata ongelmia pitkällä aikavälillä. Voisiko määräajan asettaa esimerkiksi kello 21:een? Tätä asiaa kannattaa miettiä paitsi omien elämänlankojen näkökulmasta, myös ja erityisesti silloin, kun saa vaikuttaa määräaikoihin esimerkiksi opettajan tai esihenkilön roolissa.
- Varaa kirjoitusprosessiisi haahuiluaika, jolloin annat itsellesi luvan kirjoittaa asioita ilman suorituspaineita. Kokeile esimerkiksi vapaan kirjoittamisen tekniikoita.
- Mieti, miten omat määräaikasi vaikuttavat muihin ihmisiin. Joskus kasvojen menettämisen riski on riittävä motivaattori aloittaa hommat. Jos määräaika on vain omassa tiedossasi, tee siitä julkinen, niin et kehtaa olla noudattamatta aikataulua.
- Teksti ei ole koskaan valmis. Kirjoittaminen pitää vain lopettaa jossain kohtaa – kunhan sen ensin on aloittanut.
Hanna Kosonen
Äidinkielen yliopisto-opettaja
Correl, Gemma. Map of procrastination. Kuva verkkosivulla. Katsottu 17.4.2023. https://vividmaps.com/a-map-of-procrastination/
Jenkins, Henry; Clinton, Katie; Purushotma, Ravi; Robinson, Alice J. & Weigel, Margareth (2006): An occasional paper on digital media and learning. The John D. and Catherine T MacArthur Foundation. Katsottu 17.4.2023 https://www.macfound.org/media/article_pdfs/jenkins_white_paper.pdf
Kallionpää, Outi (2017). Uuden Kirjoittamisen opetus : osallistavaa luovuutta verkossa. Väitöskirja, dissertation. Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto. Katsottu 17.4.2023. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/52704
Rheingold, Howard (2010). Attention, and other 21st century social media literacies. Educause 45: 5, 14–24.
Steel, Piers 2007: The Nature of Procrastination: A Meta-Analytic and Theoretical Review of Quintessential Self-Regulatory Failure. Teoksessa Psychological bulletin. American Psychological Association. 65–94.
The New York Times. Why You Procrastinate (It Has Nothing to Do With Self-Control). Katsottu 17.4.2023. Why You Procrastinate (It Has Nothing to Do With Self-Control) – The New York Times (nytimes.com)
Tekstin alussa olevat lainaukset ovat opiskelijoiden anonyymeja ajatuksia määräajoista.
