Tätä kirjoittaessani, helmikuun lopussa 2021, eletään Suomessa eriskummallisia aikoja. Painettu päivän lehti saattaa sisältää jo vanhentuneita tietoja, ja erilaisia sähköisiä kanavia pitkin kansalaiset yrittävät saada käsitystä heitä koskevista jokapäiväisistä asioita: menevätkö lapset kouluun ja harrastuksiin, saako ravintoloitsija pitää asiakastilansa auki, voiko kauppakeskukseen mennä ja millä ehdoin? Luemme, kuuntelemme ja katselemme erilaisia viestejä. Niissä äänessä ovat milloin aluehallintovirasto, sosiaali- ja terveysministeriö, milloin koordinaatioryhmä tai kunnalliset viranomaiset. Nämä tahot ja toimijat milloin ohjaavat suosittamaan, ehdottavat määräämään tai kehottavat ohjaamaan. Puhutaan tasoista, vaiheista, tiekartoista, toimenpidesuosituksista, kantokyvystä, mallinnuksista, tilannekatsauksista ja niin edelleen.
Kun uusi viesti tulee, alkaa silmiin nähden ja korviin kuullen hämmentynyt keskustelu tulkinnasta. Auki vai kiinni? Sallittua vai ei? Hyvitetäänkö palvelu vai jatketaanko sopimusta? Viestit eivät vaikuta pelkästään arkiseen toimintaan, vaan niiden tulkinnalla on myös merkittäviä taloudellisia seuraamuksia yrittäjille ja yhteisöille.
Vallitseva tilanne konkretisoi sen, miten tärkeitä tekstitaidot ovat erityisesti poikkeusoloissa. Tekstit eivät ole vain papereita tai tiedostoja, vaan tekstejä voidaan tulkita ja tuottaa esimerkiksi kirjoitetussa, puhutussa, painetussa, audiovisuaalisessa tai digitaalisessa muodossa. Teksti on siis merkityskokonaisuus eli viesti, joka on tehty jotakin tarkoitusta varten jollekin vastaanottajalle jossakin kanavassa. Tiedotustilaisuudet, uutiset, muistiot ja määräykset ovat kaikki tekstejä, ja nyt näyttäisi siltä, että juuri erilaisten tekstien sanamuodot ja niiden tulkinta ovat nousseet tärkeään asemaan pandemiatoimissa.
Viranomaistyötä tehdään tekstien avulla, ja viestintä on keskeisessä roolissa, kun päätöksiä pannaan täytäntöön. Hallintolain 9. pykälän mukaan ”viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä”. Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija ja virkakielen tutkija Ulla Tiililä on avannut hyvin sitä, mitä nämä kolme adjektiivia – asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä – oikeastaan tarkoittavat. Kansalaisia koskevassa päätöksenteossa erilaiset kielenkäytön alueet kohtaavat. Karkeasti sanottuna voidaan erottaa lainsäädännön kieli eli asetukset, hallituksen esitykset, pykälät, lait ja direktiivit. Lisäksi on viranomaisviestinnän kieli, jolla viranomaiset viestivät keskenään ja laativat strategioita, ohjelmia ja muistioita. Sitten on vielä asioinnin ja tiedottamisen kieli, jolla päätöksistä viestitään niille, joita päätökset koskevat ja jolla kansalaiset voivat olla yhteydessä viranomaisiin. Nämä kielenkäytön alueet limittyvät toisiinsa, ja niiden rajankäynti tulee näkyville erityisesti poikkeusaikoina.
Ihanteellista olisi, että kansalaisille suunnatut tekstit olisivat kielenkäyttötilanteeseen sopivia eli niissä huomioitaisiin vastaanottaja. Vastaanottajan huomioiminen liittyy myös saavutettavuuteen. Tekstien tulisi olla saavutettavia eli huomioida myös ne kansalaiset, joiden on vaikea lukea, kuulla tai vastaanottaa yleiskielistä tekstiä. Tätä varten on olemassa selkokieli. Pandemia-ajan tiedotuksessa on havahduttu myös monikielisen viestinnän tarpeeseen ja laadittu tärkeitä ohjeita eri kielillä. Tätä varten tarvitaan osaavia viestijöitä ja tekstinhuoltoa.
Maallikolle nousee kielen- ja tekstihuollosta ehkä ensimmäiseksi mieleen pilkunviilaus ja yhdyssanavirheiden bongailu. Nämä ovat kuitenkin lopulta aika pieniä nippeleitä koko tekstiin liittyvien laajojen kysymysten rinnalla. Yksi tärkeimmistä hyvän asiatekstin piirteistä on huomioida tekstilaji eli miettiä, kenelle teksti on suunnattu, mitä tarkoitusta varten ja missä kanavassa. Toinen tärkeä asia on luettavuus ja ymmärrettävyys. Niillä tarkoitetaan yksinkertaistettuna sitä, miltä viesti vaikuttaa lukijan näkökulmasta: kytkeytyvätkö asiat loogisesti toisiinsa, ja onko tekstiä helppo seurata. Tekstille, joka on luettavuudeltaan ja ymmärrettävyydeltään heikkoa, on olemassa myös kansanomainen nimitys: kapulakieli.
Pandemia-ajan viestintää ja keskustelua seuratessa voi havahtua huomaamaan, miten merkittäviä tekstit ovat kriisin hetkillä: Tekstit ovat viranomaisten tärkeimpiä työvälineitä. Lisäksi tekstitaidot ovat kansalaistaitoja, jotka avaavat pääsyn itseä ja läheisiä koskeviin tärkeisiin päätöksiin sekä antavat mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa. Tekstitaitoja kehittämällä voidaan ylläpitää ja vahvistaa osallisuutta ja demokratiaa.
Hanna Kosonen, äidinkielen yliopisto-opettaja
