Muutos ja murros olivat teemana Jyväskylän yliopiston järjestämillä Kirjoittamisen tutkimuksen päivillä 17.5.–18.5.2017. Teema näkyikin esitelmien kiehtovissa otsikoissa, ja runsaasta tarjonnasta oli suorastaan vaikea valita itselle tärkeintä tai mielenkiintoisinta. Aina tuntui, että jäi vaille jotain kiinnostavaa.
Milla Käkelän esitelmän otsikkona oli Kirjoittamisen opettaminen ja arviointikulttuurin muutos: matkalla kohti dynaamista arviointia. Käkelä kertoi, että opetti monikulttuurisessa yläkoulussa ja oli vakavasti joutunut pohtimaan antamansa palautteen merkitystä. Oliko opettajan antamalla palautteella minkäänlaista vaikutusta opiskelijan taitoon kirjoittaa? Syntyikö muutosta? Valokuvien avulla hän avasi meille kaappinsa, jonka sisältä paljastui salaisuus: korkea pino oppilaiden noutamatta jättämiä kirjoitelmia, joiden sivuille Käkelä oli huolellisesti kirjoittanut neuvonsa ja kannustuksensa. Käkelä pohti sitä, miten opettaja voisi kannustaa ja ohjata niitä opiskelijoita, jotka eivät saa tukea kirjoittamiseen ja lukemiseen ympäristöstään. Sen sijaan että olisi vain jatkanut lopputulosten summatiivista arviointia, Käkelä päättikin siirtyä formatiiviseen arviointiin, jossa palautetta annetaan itse kirjoitusprosessin aikana. Käkelä vaiheisti palautteen antonsa siten, että antoi palautetta ensin sisällöstä ja rakenteesta ja vasta myöhemmin kielestä ja tyylistä. Koska tekstin osa-alueita oli mahdollisuus parantaa monessa vaiheessa kirjoitusprosessin aikana, opiskelijoiden motivaatio lisääntyi ja Käkelän mukaan heidän kirjoitustaitonsa kehittyi ilmiselvästi. Oppilaat työskentelivät pienryhmissä ja pareittain. He kannustivat toisiaan ja oppivat asettamaan toisilleen kunnioittavia kysymyksiä. Yhdeksi opetuksen tärkeimmistä tavoitteista tuli: Miten voin auttaa toista tulemaan hyväksi kirjoittajaksi?
Päivien teemaa käsitteli myös Minna-Riitta Luukka luennossaan Muutos ja murros kirjoittamisen tutkimuksen ja opetuksen arjessa. Esityksensä aluksi Luukka viittasi englantilaisen kirjoittamisen tutkijan ja kielitieteilijä Roz Ivaničin (2004) luokitteluun erilaisista kirjoittamiskäsityksistä. Ivaničin mukaanhan kirjoittamista voi tarkastella kuudesta näkökulmasta: 1) Kirjoittaminen on taitoa. 2) Kirjoittaminen on luovuutta. 3) Kirjoittaminen on prosessi. 4) Kirjoittaminen on tekstilajin tuottamista. 5) Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa. 6) Kirjoittaminen on sosiopoliittista toimintaa. Kukin näkökulma on ollut omana aikanaan vallitseva, ja seuraava on aina pyrkinyt täydentämään aiempaa. Katsauksessaan Luukka tarkasteli vuosien 1999–2004 tutkimuksia. Mitä oli tutkittu, keitä oli tutkittu ja miten? Suurin osa tutkimuksista oli tehty haastattelututkimuksina tai etnografisina havainnointitutkimuksina, ja aikuisten kirjoittamista oli tutkittu eniten. Lukioikäisten kirjoittamistutkimuksissa fokuksessa olivat yleensä olleet tekstit; vähemmän oli tutkittu itse kirjoittamisen prosesseja.
Kuten Luukka kertoi, lähestymistapa on tutkimuskentällä vaihtunut yksilöpsykologisesta yhteisölliseen, kognitiivisesta sosiaaliseen, lapsuusnäkökulmasta elinikäiseen kehittymiseen, oppimisesta sosiaalistumiseen ja yleistaidosta tilanteenmukaisiin toimintatapoihin. Laadullisissa kirjoittamistutkimuksissa on tutkittu itse tuotoksia, tekstien koostamista ja ajattelu- ja tietoprosesseja. Lisäksi on tutkittu sitä, miten sosiaaliset, kulttuuriset ja ideologiset kontekstit muovaavat kirjoittamista ja kirjoittajaidentiteettiä ja mikä asema ja merkitys kirjoittamisella on yhteisöissä.
Nykyinen lähestymistapahan on sosiokulttuurinen. Luukka sanoi, että kirjoittamista pidetään nykyään yhtenä sosiaalisista käytänteistä ja opiskelijan kehitys näkyy taitona kirjoittaa erityyppisiä tekstejä. Kirjoittaminen nähdään tilanteisiin ja tekstilajeihin sitoutuneena, ei universaalina ilmiönä. Hyväksi kirjoittajaksi kehittyminen merkitsee kasvua yhteisön jäseneksi, mikä tarkoittaa yhteisöllisten diskurssien ja toimintatapojen hallintaa. Tärkeää on kieli- ja tekstitietoisuus. Tärkeinä pidetään myös emootioita, motivaatiota ja luottamusta.
Kirjoittamisen opetuksessa on Luukan mukaan siirrytty kognitiivisesta lähestymistavasta tekstitaitojen hallintaan, jolloin merkittäviksi nousevat arkiset tekstikäytänteet erilaisissa yhteisöissä, monikulttuuriset ja ‑kieliset tekstitaidot sekä kriittiset, ideologiset tekstitaidot. Opetuksessa puhutaan myös uusista tekstitaidoista (multiliteracies), jolloin tarkastellaan uusmediaa tekstitaitojen ja oppimisen ympäristöinä ja harjoitellaan multimodaalisten tekstien lukemista ja kirjoittamista.
Luukka korosti monimediaista viestintäosaamista. Kirjoittajan on osattava käyttää erilaisia välineitä. Hänen on noudatettava verkossa toimimisen eettisiä pelisääntöjä eli ns. netikettiä. Monimediaiseen viestintäosaamiseen kuuluu ymmärrys julkisen ja yksityisen tiedon rajasta, verkkoidentiteetin rakentaminen ja hallinta ja eri tekstilajien ja diskurssien hallinta verkossa. Kirjoittajan on kyettävä muokkaamaan tietoa ja viestintätapaansa eri yleisöille ja tilanteisiin. Viestintäosaamiseen ei enää riitä pelkkä rakenteiden hallinta, puhuminen, kuunteleminen, lukeminen ja kasvokkaisviestintä, vaan viestijän on sen lisäksi ymmärrettävä erilaisten mediaympäristöjen logiikkaa. Opettajana jään miettimään, että nyt viimeistään on sukellettava itse monimediaiseen viestintään ja itse harjoiteltava uusia tekstitaitoja, jottei ihan jäisi junasta. On opittava uusia taitoja, jotta joustaisi eikä aivan murtuisi käynnissä olevassa murroksessa.
Lopuksi Minna-Riitta Luukka muistutti, että lähestymistavasta riippumatta pysyvänä säilyy aina se, että kirjoittaminen on merkitysten rakentamisen hallintaa. Tutkimuksessa voidaan pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Missä kirjoittamista opitaan, ja kuka sitä opettaa? Mikä on tekstintutkimuksen ja kirjoittamisen tutkimuksen suhde, ja mikä on kielentutkijan rooli kirjoittamisen tutkimuksen kentällä? Entä minkä tieteenalojen heiniä kirjoittamisen tutkimus on?
Marjukka Kenttälä, FM
äidinkielen yliopisto-opettaja
