Suullista viestintätaitoa voisi luonnehtia esimerkiksi näin: Viestintä on tavoitteellista, jäsenneltyä, havainnollistavaa, sosiaalista ja kulttuurista koodistoa noudattavaa sekä tehokasta. Eleet, äänenkäyttö ja puherytmi viritetään optimaaliselle tasolle. Tila, kuuntelijat ja viestintätilanne otetaan huomioon. Jos tämä hyväksytään lähtökohdaksi, voidaan määritelmää soveltaa moniin vuorovaikutustilanteisiin, esiintymisestä kokouksiin ja opetuksesta työpaikkahaastatteluihin.
Vaikka kaikki yllä mainittu olisi tiedostettuna, joskus vuorovaikutus ei silti tunnu onnistuvan. Me emme jännitykseltämme pystykään etenemään suunnitelmamme mukaan, vaan viestintämme takkuaa, menee eri lailla kuin kuvittelimme ja siten omasta mielestämme epäonnistuu.
Jännittämiseksi, esiintymisjännitykseksi tai viestintäarkuudeksi nimitetään tunnetta, joka aiheuttaa epämukavuutta, ajatuksen katkeamista, pelkoa tai hallitsemattomuuden tunnetta viestintätilanteessa. Tyypillisiä jännityksen aiheuttajia ovat esimerkiksi esiintymistilanteet, vieraalla kielellä puhuminen, työpaikkahaastattelut ja luennolla kysyminen. Jännittämiseen voi liittyä myös fyysisiä oireita, joita ovat muun muassa tärinä, hikoilu, kiihtynyt sydämen syke ja sanoissa takeltelu.
Miten viestintäosaamista on sitten mahdollista kehittää jännittämisestä huolimatta? Alkuun voi päästä esimerkiksi ”kolmen H:n” avulla:
Hallitseminen: Jännittämisen täydellinen katoaminen ei ole mahdollista eikä tavoiteltavaa kenelläkään. Viestintäosaamisen saavuttamiseksi ei tule tähdätä jännittämisen loppumiseen, vaan sen hallintaan. Hallintaan kannattaa löytää oma tapansa ja hyötyä siitä. Joillekin toimivat rentoutumis- ja hengitysharjoitukset, toisille musiikinkuuntelu tai fyysinen suoritus. Suurta apua saa valmistautumalla hyvin ja esimerkiksi pukemalla tilaisuuteen vaatteet, joissa viihtyy.
Hyödyntäminen: Keho vireytyy, koska se pyrkii tukemaan puhujan viestintää. Kohonnut syke ja tihentyvä hengitys eivät siis enteile epäonnistumista, vaan ovat merkki siitä, että keho on valmistautunut tulevaan viestintätilanteeseen. Sama fysiologinen ilmiö tapahtuu ennen urheilusuoritusta. Kiihtynyttä pulssia ei tule säikähtää, sillä se voi olla hyväkin merkki.
Hyväksyminen: Jännittäminen on vuorovaikutuksessa syntynyt ja ylläpidetty ilmiö. Kaikki me jännitämme. Siitä huolimatta se on sangen yksinäinen kokemus. Jännittämistä ei pidä ottaa eikä langettaa vain yksilön kannettavaksi. Huomio tulisi kiinnittää liiasta oman suorituksen arvioinnista itse vuorovaikutukseen. Tärkeintä on saada asiansa sanottua.
Suullinen viestintätaito on oman jännityksen ymmärtämistä, mutta ennen kaikkea muiden jännittämisen sallimista. Yleisöllä ja viestintäkumppanilla on myös vuorovaikutusvastuu. Näitäkin viestintätaitoja voi kehittää. Tällaisia taitoja ovat kuuntelu, palautteenantaminen ja -vastaanottaminen, vuorovaikutukseen kannustaminen sekä viestin vastaanottamiseen keskittyminen.
Yleisöpuhetilanteessa kannustetaan usein jännittämistä kokevaa puhujaa rentoutumaan ja etsimään yleisöstä ystävälliset kasvot. On vuorovaikutusosaamista myös näyttää nuo ystävälliset kasvot puhujalle.
Janne Niinivaara
Kirjoittaja on verkko-opetuksen ja viestinnän koordinaattori Kielikeskuksessa. Koulutukseltaan hän on puheviestinnän ja mediakasvatuksen opettaja.
Lue lisää:
Almonkari, M. (2009). Esiintymisjännitys opetuksen aiheena. Teoksessa M. Almonkari & P. Isotalus (toim.) Akateeminen puheviestintä (s. 36–53). Helsinki: FinnLectura
Martin, M. (2006). Jännittäjät psykologin silmin. Teoksessa M. Almonkari & R. Koskimies (toim.), Esiintymisjännittäjille apua (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 37) (s. 45−50) (2.painos). Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö.
