Kuinka hyvin tunnistat omat vahvuutesi kirjoittajana? Tunnetko epävarmuutta, kun pitäisi kirjoittaa oman alan tieteellistä tekstiä? Mietitkö, kuinka voisit parantaa kirjoitustaitojasi itseopiskelulla?
Kielikeskuksen äidinkielen yksikössä olemme juuri saaneet valmiiksi tieteellisen kirjoittamisen itsearviointitestin, joka on nyt kaikkien käytettävissä osoitteessa https://plotti.fi/testit. Testiä voi hyödyntää erilaisilla kirjoittamiskursseilla, mutta sitä voi käyttää myös omien kirjoittamistaitojen reflektointiin täysin itsenäisesti.
Kuinka testi syntyi?
Työryhmämme (Anni Jääskeläinen, Marja Suojala, Hanna Vänskä) kehitti itsearviointitestin osana Kielikeskuksen järjestämää yliopistopedagogiikan kurssia. Tavoitteena oli tehdä työkalu, jonka avulla kirjoittamista opiskelevat tiedostuisivat omista vahvuuksistaan ja kehittämiskohteistaan, reflektoisivat osaamistaan ja tekisivät kirjoittamisen opiskelusta entistä tavoitteellisempaa ja itselleen sopivaa.
Koska opettajan näkökulma on aina erilainen kuin opiskelijan, emme halunneet laittaa sanoja testiin vastaajien suuhun, vaan antaa äänen heille: pyysimmekin tieteellisen kirjoittamisen kurssin jo käyneitä opiskelijoita kirjoittamaan väitteitä, jotka kuvaavat heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan suomenkielisen tekstin kirjoittajina.
Aloimme työstää itsearviointitestiä jaottelemalla opiskelijoilta saadut väitteet kuuteen osa-alueeseen:
- kirjoittaminen mentaalisena toimintana
- akateemiset käytänteet ja tekstilajien hallinta
- lukeminen ja lähteiden käyttö
- kirjoittaminen prosessina
- tekstin rakenne ja tyyli
- kielelliset seikat.
Väitteitä karsittiin, tiivistettiin ja jonkin verran myös hiottiin kielellisesti; halusimme kuitenkin pitää opiskelijoiden itse tuottamat väitteet mahdollisimman autenttisina. Työkalua testattiin mm. yliopistopedagogiikan tapaamisissa, ja sitä kehitettiin saadun palautteen perusteella. Verkkoversio syntyi yhteistyössä koodaajamme Heikki Haapalan kanssa.
Testi käytössä
Testissä käyttäjä valitsee omaa kirjoittamistaan kuvaavia väitteitä. Valintojensa perusteella hän saa raportin, josta näkyvät suuntaa antavina vastaajan vahvuudet ja kehittämisalueet kirjoittajana. Raporttiosuuden tekstit avaavat kirjoittamisen osa-alueita ja ohjaavat esimerkiksi kehittämään työskentelytapoja ja tieteellisen tekstin argumentointia tai etsimään apua kirjoittamisen esteisiin.
Akateeminen kirjoittaminen on monesti vaativaa ja edellyttää jatkuvaa oman toiminnan arviointia ja kehittämistä. Itsearviointitestimme avulla kirjoittaja voi toivottavasti edetä kirjoittamispolulla varmempana ja tietoisempana omasta osaamisestaan ja tavoitteistaan.
Otamme mielellämme vastaan palautetta testistä, jotta sitä voidaan kehittää edelleen paremmaksi. Palautetta voi antaa täällä Plotissa tai testin yhteydessä olevalla e-lomakkeella.
Marja Suojala
Hanna Vänskä
Kirjoittajat on yliopisto-opettajia Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Marja opettaa äidinkieltä ja Hanna äidinkieltä sekä suomea toisena kotimaisena kielenä.
—
Kirjoittamisen itsearviointitesti: https://plotti.fi/testit
Kuva: Alec Couros (Flickr)