Suomesta on moneksi. Se on voimakkaiden kirosanojen, pitkien sanojen, runouden ja jopa rakkauden kieli. Tieteen kieli se ei kuitenkaan ole, minkä jokainen perusopintonsa suorittanut psykologian opiskelija on varmasti huomannut.
Tieteelle on ominaista jatkuva kehitys, ja erityisen nopeasti kehittyvät sellaiset nuoret tieteet kuin psykologia. Psykologian kenttä laajenee kaiken aikaa, kun tieteellisen kiinnostuksen kohteeksi nousevat uudet psyyken ilmiöt ja käyttäytymisen lainalaisuudet. Aivotkin ovat kaikesta sorkkimisesta ja leikkelystä huolimatta edelleen suuri mysteeri.
Kieli puolestaan kehittyy hyvin hitaasti – suomalaiset ovat ”alkaneet tekemään” jo vuosisatojen ajan, mutta vasta tämän vuoden helmikuussa Suomen kielen lautakunta hyväksyi muodon yleiskieleen. Anglismit kirvoittavat kielen käyttäjiltä kiivaita mielipiteitä, mutta tieteellä ei ole aikaa odotella suomenkielisiä käännöksiä. Niinpä luentokalvoissa puhutaan ”toimintasuoritukseen liittyvästä visuaalisesta ja proprioseptiivisestä afferentista palautteesta, jota verrattaan efferenttikopioon”.
Anglismit särähtävät kielikorvaan, mutta niillä on yksi selkeä etu käännöksiin verrattuna: täsmällisyys. Käännösprosessissa osa käsitteen alkuperäisestä merkityksestä usein muuttuu tai jopa katoaa kokonaan. Hyvän käännöksen pitää siis paitsi kuulostaa sujuvalta, välittää vieraskielisen käsitteen sisältämä ajatus ja erottua muista saman aihepiirin käsitteistä. Haasteellisinta kääntäminen on silloin, kun ilmiölle ei löydy vastinetta äidinkielestä.
Erilaisten minuuden psykologiaan liittyvien käsitteiden kääntäminen on vaikeaa, sillä suomen kielessä ei ole samanlaista merkityseroa minän ja itsen välillä kuin englannin I- ja Self-käsitteiden välillä. Hyvälläkään käännöksellä ei ole arvoa, jos se jää irralliseksi. Johdonmukaisuudelle viitataan usein kintaalla, ja samasta käsitteestä voi esiintyä useampia käännösversioita jopa samassa julkaisussa.
Psykologian oppimateriaali kurssikirjoista tutkimusartikkeleihin on pääsääntöisesti englanninkielistä, ja käsitteiden kääntäminen äidinkielelle tuntuu usein ajanhaaskaukselta. Tentaattorit eivät rankaise, jos linssitumakkeen pallon sijaan kirjoittaa globus palliduksesta. Suomenkielisen psykologian tieteenalan kehittymisen kannalta pidän kuitenkin tärkeänä, että tiedettä tehdään myös suomeksi.
Oppiminen on ennen kaikkea ajattelua, ja ajattelun tärkein työkalu on useimmille kieli. Oman alan materiaalia opiskellessa tuntuu välillä samalta kuin vasenkätisestä, joka pakotetaan käyttämään oikeakätisiä saksia.
Esimerkkejä hyvistä ja hieman huonommista psykologian alan käännöksistä:
http://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/psykologia/avoinsanasto.htm
Helena Haikonen
Kirjoittaja opiskelee psykologiaa Helsingin yliopistossa
Kuva: premasagar (Flickr)
