Palautetta palautteesta

Tänä keväänä olen opettamisen ohessa askaroinut yliopistopedagogiikan opintojen projektin parissa. Pienryhmämme kunnianhimoisena tavoitteena on kehittää kirjoittamisen opetuksen tueksi jotain uutta, josta myöhemmin sitten kerromme lisää. Projektiimme liittyi myös pieni kysely kirjoittamisen ohjauksesta ja palautteesta opiskelijoille, jotka osallistuivat loppusyksystä 2013 akateemisen kirjoittamisen kursseille. Saimme vapaaehtoiseen e-lomakekyselyyn 33 vastausta.

Onko kirjoittamisen ohjauksesta yliopistossa ollut hyötyä?

Suurin osa opiskelijoista piti kursseilla ja seminaareissa saamaansa ohjausta kirjoittamiseen hyödyllisenä. Kirjoittamiskursseja pidettiin hyödyllisenä niin tieteellisen kirjoittamisen kuin kirjoittamisvarmuuden kasvamisen kannalta:

Olen hyötynyt suuresti näistä kursseista: olen oppinut tunnistamaan tieteellisten tekstien ominaispiirteitä, lisäämään tekstieni sujuvuutta ja ymmärrettävyyttä ja ottamaan lukijan paremmin huomioon.

Myös kandidaattiseminaarin vetäjän ohjaus saa kehuja:

Sain ohjausta tieteellisen kirjoittamisen käytänteistä, josta oli paljon apua kirjoittamisessa ja tekstin rakennetta muodostettaessa.

Asiantuntevien opettajien henkilökohtainen palaute on aina mahtavaa, vaikka se saattaa kirpaista.

Kun kirjoittamiskursseilla keskustelemme palautteen merkityksestä kirjoitusprosessissa, opiskelijat tuovat toistuvasti esille sen, että he toivoisivat saavansa henkilökohtaista palautetta teksteistään heti opintojen alusta lähtien. Tässäkin kyselyssä erityisen hyödyllisenä pidettiin konkreettista, suoraa, perusteltua palautetta ja tekstin läpikäyntiä palautteenantajan kanssa. Rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta arvostettiin erityisesti:

Koska vaikeutena on kirjoittamisen aloittaminen, koen että kannustava palaute poistaa estoja.

Kaikenlainen palaute on tärkeää. Tietysti myönteinen palaute auttaa aina uuden työn aloittamisessa. Toisaalta kriittinen palaute on auttanut tiedostamaan omia kehittämisen osa-alueita.

Kurssikaverien antama hyvä vertaispalaute mainittiin pari kertaa, vaikka useimmat vastaajat tuntuivat kyllä kommentoivan opettajien antamaa palautetta. Vertaispalautetta ei nähtävästi vieläkään yliopistossa hyödynnetä riittävästi. Vaikka opiskelijat kirjoittavat osan opiskelutehtävistään yhdessä, yhteiskirjoittamisen prosessissa käytyä keskustelua ei mielletä palautteeksi tai kirjoittamisen ohjaukseksi, eivätkä opiskelijat kyselyssäkään sitä maininneet.

Mitä opiskelijat haluaisivat muuttaa?

Henkilökohtainen palaute oli toiveissa ykkössijalla:

Olisi positiivista, jos esim. kurssinvetäjät ja tentaattorit antaisivat nykyistä enemmän palautetta esseevastauksista ja raporteista.

Mutta muutakin toivottiin:

Vinkkejä aloittamisen tuskaan kaipaisin enemmän.

Kirjoitusharjoituksia voisi olla enemmän.

Ohjaus on ihan hyvää, mutta arvatenkin pitäisi mennä ihan jollekin perus kurssille, jotta oppisin oikeinkirjoitusasiat alusta lähtien kunnolla.

Opiskelijat myös pohtivat analyyttisesti omaa suhdettaan kirjoittamiseen ja palautteeseen:

Estoksi koen sen, etten halua antaa tekstiäni muiden luettavaksi ennen kuin olen täysin ymmärtänyt asian, josta kirjoitan. En siis osaa käyttää kirjoittamista ajattelun työkaluna.

Tunnistan turhankin hyvin heikkoudet, vahvuuksien löytämisessä tarvitsen tukea.

Kaiken kaikkiaan vastauksista näkyy, että opiskelijat pitävät kirjoittamista vakavana, tärkeänä ja vaativana puuhana. Yliopisto saa toki myös kiitosta kirjoittamisympäristönä:

Kirjoittaminen on aina luova prosessi ja luovuus ei kehity parhaalla mahdollisella tavalla negatiivisesta palautteesta. Yliopistomme ymmärtää tämän mielestäni hyvin.

Ehkä meidän itse kunkin on syytä miettiä enemmän sitä, miten voisimme tehdä kirjoittamisesta helpompaa, nautittavampaa ja oivalluksia tuottavaa. Voisimmeko valmiin tuotoksen miettimisen ja tekstin jatkuvan arvioinnin sijaan oppia nauttimaan kirjoitusprosessista ja antaa sormien tanssia näppäimillä? Punakynää tai korjausohjelmaakin tarvitaan, mutta niiden voi antaa odottaa.

Marja Suojala

Kirjoittaja on äidinkielen yliopisto-opettaja Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa.

Kuva: striatic (Flickr)

2 Replies to “Palautetta palautteesta”

  1. Hyvä ja valaiseva kirjoitus ainakin minulle ken olen hakenut kirjoittamisen perusopintoihin.
    Loppukaneettiin kommentoisin vain sen verran, että varsinkin meillä spefin harrastelijakirjoittajilla käy niin, että valmiit tuotokset tarjotaan nimenomaan ’arvioitaviksi’ joko kirjoituskilpailuihin tai keskustelufoorumeille. Tavallaan tuohon jatkuvan arvioimisen ja miettimisen kulttuuriin kasvetaan sisälle ja se nautinto kirjoittamisesta saattaa hukkua.

  2. On hienoa, jos teillä on foorumi saada palautetta teksteistä koko ajan. Kyllähän palaute tukee kirjoittajana kehittymistä valtavasti, jos se on kannustavaa, eteenpäin vievää ja analyyttistä. Joskus se oma sisäinen arvioija vain nousee esteeksi kirjoittamiselle ja tekee siitä vaikeaa – pitäisi vaientaa se takapenkkiläinen, joka huutelee väliin kriittisiä kommenttejaan.

    terv. Marja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php